Kissu (Ragdoll)
Kuvat: Pauli Araneva
Saanko esitellä: Kissu
Bonaly, virallisesti Ragdream Bonaly, rodultaan Amerikasta maahantullut Ragdoll.

Kissu Bonaly on entinen
kaupunkilaiskissa. Lepsämässä, Viljamin naapurissa, raikkaassa
maalaisilmassa Kissu Bonaly on nyt viihtynyt jo vuodesta 2002 lähtien.
Kissu on nyt maaseudulla, reilusti jo keski-iän ohittaneena, oppinut arvostamaan
ulkoilun hienouksia. Tosin talvella Kissu vain haistaa ulko-ovelta, varistelee
korkeintaan ulkoterassin koristekanervia, kääntyy 180 astetta ja siirtyy
takan eteen lämmittelemään. Tavallaan Kissu on kuin muumi.. Kevään
koittaessa Kissu kaivaa hemulisuurennuslasinsa ja vaatii päästä
pihalle tutkimaan valkovuokkoja ja perhosia. Tämä kaikki tapahtuu
ns nenä pitkänä. Lintujen tarkkailu parvekkeen kaidepuiden välistä
on myös mieluista. Kissu on saattanut ymmärtää roolinsa
lintujen suhteen hieman väärin, koska hän juttelee linnuille?
Sen verran kuitenkin metsästysvaistoa on, että parina viime kesänä
Kissu on kuin onkin onnistunut saamaan kiinni pari päästäistä.
Ja kerran toi myös pökertyneen hiiren sisälle. Se ei henkilökohtaisesti
ollut paras päiväni.
Kaiken kaikkiaan Kissu Bonaly
on hyvin perso ruualle ja on hyvin merkkiuskollinen sen suhteen. Paikallisessa
eläintarvikeliikkeessä, Klaukkalan Taikatassussa, Kissun ruokamieltymykset
tunnetaan tarkasti. Olemme siellä ilmeisesti aika hyviä kanta-asiakkaita..
Kissu Bonaly on kova tyttö juttelemaan. Stooria tulee melkoisesti - erityisen
painokasta ulosantia on aina luvassa, kun ollaan lähellä ruoka-apajia.

Kissulla on meidän 2-henkisessä perheessä oma tittelikin. Tavarantarkastaja.
Kansainvälisesti: Inspector. Kissu nimittäin tarkastaa kaiken: jokaisen
uuden tavaran ja huonekalun tai niiden uuden järjestyksen. Se on kovaa
hommaa. Raskas työ vaatii veronsa ja Kissu onkin mestarillinen lepäilijä.
Yöt Kissu nukkuu aina isäntäväen jalkopäässä,
eikä luovuta saavutetusta nukkumatilastaan senttiäkään.

Kissu muutti luokseni 10
vuotta sitten. Siinä ajassa, muutosten keskellä, ollaan kyllä
hitsauduttu tiiviisti yhteen. Huomaan usein, kuinka sanonkin Kissulle, että
me tytöt pidämme aina yhtä. Ollaan samalla puolella. Sen enempää
yrittämättä, olemalla vain olemassa autamme toinen toistamme.
Erika, Anssi ja Kissu Bonaly